perjantai 16. marraskuuta 2012

Aksaatia hyvinkäällä

Kävästiin aamusta hivenen treenimässä keskenämme.

Tässä rata:


2. esteellä eli muurilla halusin harjotella että pojat hyppää sen poispäin ohjaajasta kiertäen eli ei niistona vaan sitä toista kautta (selkeästi selitetty), ns. viskileikkaus. Afi konkari osasi. Dee ja Ufo piti opettaa palkalla ja sen jälkeen harjoiteltiin että oppivat lukemaan ohjaajaa niin niistona että ns. viskileikkauksena.

4. tein päälle juoksun putkeen eli Ufo ja Dee tartti jäädä puomille ja jäivätkin hienosti odottamaan että Mamma pääsi asemiin. Kaikki hyppäsivät okserin hyvin. Hyvä!.
Aalle piti hieman vetää, muuten sujahti putkeen. tai näyttää oikeastaan kaikilla vain vastakättä.
Pussin jälkeen tein sokkarin ja valssasin keinulle, Afin keinu oli heikoin pojista tänään, kuten sen kaikki muutkin kontaktit. No can do. Mutta vauhti sillä taas on kovin.
Kaikilla pojilla oli keppien (jotka loppuivat kirjaimellisesti seinään, n. puol metriä seinästä) lopussa palkka odottamassa mutta Afi että Dee varasti palkalleen (halusin että menevät itsenäisesti loppuun asti ja jäin keppien alkupäähän). Ufo oli ainut joka klaarasi kepit mainiosti loppuun asti, eikä edes tajunnut raukka että siellä oli palkkakin odottamassa vaan sinkosi ohjaajan luokse sitä hakemaan. Ufo oli muuteskin pätevä tänään :), tuli oikein hyvä mieli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti