maanantai 28. tammikuuta 2013

maanantai-hummailua hallilla

Ennen töihin lähtöä (iltavuoroa seuraavat 4 viikkoa taas tiedossa, plääh...) aattelin että pojat voisi pyöräyttää hallilla hieman hummailemassa.
Eli ei mitään järkevää treenattu, tai ainaskaan saatu aikaiseksi.
Dee ja Ufo teki hyppy-putki-ympyrää muutamat kiekat ja kontaktit.
Sen jälkeen yritin opettaa Uffelle sivulle tuloa ja seuraamista. No jaa. Mitenköhän ihmeessä mä olen sen saanut joskus tuolle Afille opetettua koska en noille kahdelle sitä saa vaan mitenkään menemään jakeluun :D?!?
Afin kanssa päätin että muistellaan ruutua ja tunnareita. No, alku lupaavaa ruudun kanssa, paitsi heti parin toiston jälkeen rupesi taas hakeutumaan sivusta sinne ruutuun, ja varsinkin jos matkaa kasvatti yhtään. Eli ihan läheltä muutama onnistunut lopuksi.
Tunnaritkin lähti ensin oikein mallikkaasti käyntiin. Varmistelin ja muistutin idean sille ensin viskelemällä namit kapuloitten joukkoon, haki ne oikein hyvin. Sitten oma kapula hajustettuna sinne, ja sekin meni vielä hyvin. Mutta tokalla haulla sitten sitä ei enää olisi voinut kiinnostaa tarkkuus tässä touhussa niinku tippaakaan! Otti heti ekan suuhunsa minkäluo kerkesi ja toi sen (%#oi #&% ska) ja oli hirveen onnellinen eikä senttiäkään keskittynyt. Seuraavan kohdalla se taisikin juosta jo lähellä olevalle keinulle vaikka kapulaa pyysin hakemaan...että silleen, se ei halua näköjään tehdä tota pilkun viilausta vaan nyt...
Täytyy yrittää keksiä sille jotain treeniä missä ei pääsisi kuiteskaan rasittamaan nyt sitä takapäätään...
ei me taideta tätä menoa kehdata mennä sinne voittaja-luokkaan ikinä...:P, no ei voi valittaa kun ei ohjaajakaan oikeesti jaksa kiinnostaa...:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti