sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Äffää ja Äffää

Eli perjantaina Afi käväsi taas fyssarilla. Oikee kylki ei enää ihan niin pahassa jumissa mutta silti jumia oli kun ei takajalka taipunut. Meillä on kyllä mukava fyssari kun pojat on ihan onnessaan siellä. Koko sakki taas mukana ja Ufo ja Dee yritti kaikki kikkansa ja konstinsa että olisivat myös päässeet väliin vatkattaviksi :D.
Lisäksi Irina oli keksinyt taas uusia jumppatreenejä pojille :).
(ps. Irina Luoto, vastaanottaa Kellokoskella omassa kotonaan. Ei ole vielä kerennyt mainostaa itseään, ollut aikaisemmin Apexissa ja päätyönään tekee ihmisiä, vinkvink ;) jos jotakuta kiinnostaa niin multa voi kysyä yht.tietoja. Mie sain Alatalon Vapulta vinkin tästä fyssarista. Ja tekee myös siis kotikäyntejä :) )

Sitten viikonloppu meillä olikin Deen kanssa laatuaikaa. Olin ostanut jo aikaisemmin Deelle synttärilahjaksi kun hän täyttää melkeinpä pyöreitä eli viisi tässä kuussa, niin Flyball-kurssin :)! Mikä voisi Deelle olla mieluisempaa kuin vauhdikas meno esteiden yli Muna suussa! Eli Dee harjoitteli nyt ensin hakemaan Munaansa ja sitten myöhemmin täytyy yrittää vaihtaa se tennareiden hakuun.
Ensin Dee ei oikein meinannut tajuta sitä kun harjoiteltiin maassa makaavalta laudalta Munan hakua, luuli pallolautaa vissiin tasapainolaudaksi kun keikku sen päällä vaan eikä tuonut, mutta onneksi kekkasin että sehän pitää olla pystyssä sille, niin johan hokasi.
Tänään sitten jo mentiinkin ihan mallikkaasti 4 hypyn takaa hakemaan Muna ja pikapikaa Muna suussa takaisin. Loistosuorituksia! (ja Muna ei ole mitään perverssiä vaikka se siltä kuulostaakin ehkä, kurssilaisilla ainaskin tuppasi olemaan hauskaa asiasta, mutta kts. kohta DeeDee tältä sivustolta jos ihmetyttää...)
Tämä voisi olla Deelle aika kiva lisälaji agin lisäksi, kunhan pääsisi jossain tätä treenaamaan vaan :)!
Harmi ettei tullut video tai kuvasaastetta asiasta todistusaineistoksi :)).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti