maanantai 29. lokakuuta 2012

Maanantai-treeniä

Piipahdettiin Hyvinkään hallilla päivällä koska kun lunta tuli maahan pe niin ei viitsinyt lähteä palelemaan omalle kentällekään, tavoitteena pojille hieman säpinää kun ovat niin nukkuneet koko vkonlopun vaan (niin ja Mamma kanssa, semmoisia 13h yöunia ja siihen päikkäreitä päälle...:P  )

Harjoiteltiin taas Uffen ja Deen kanssa okseria (Dee ei olisi millään halunnut hypätä sitä kun ratana tehtiin! juoksi vierestä vain, ekalla nimittäin kolautti sen alas. Se ei tykkää okserista olleskaan :(. Täytyy yrittää myydä se joteski sille nyt...), itsenäistä keinua (sivusuunnassa irtoominen, not good, namin kanssa menevät loppuun, etupalkkakaan ei tänään oikein vetänyt, tarjottiin koko ajan sivusta on-offia mutta ei suoraan eteen..) sekä sitä avokulmaa kepeille tyyliin yksi hyppy ja siitä jyrkkä avokulma-veto. Ei onnaa, eivät hae, jos päästää itsenäisesti niin menevät keskelle keppejä tai jos vetää liikaa niin kysyvät tosi kauan.
Eli ei ihan hirveen onnistuneet treenit.
Afi kanssa harjoitteli okserin ja pari hyppyä mutta sitten me tokoiltiin vaan kun aika kävi jo vähiin. Metallikapulan nouto hypyn kanssa. Ok. Luoksetuloa seisomisella ja makuulla ja väliin läpi-juoksuja kun meinasi taas ruveta hiipimään. Ja lopuksi naksuttimella istu-maahan-seiso-istu-seiso-maahan-seiso. Ehkä hivenen tajusi jo seisomaan nousua. tai sitten ei. mutta naksulla se on opetettava, näin se tajusi edes jotain :).
Ehkä siitä VOIttaja tulee ensi kesään mennessä, tai sitten ei :D

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Fyssarin hoidossa

Ufo:
"Me pienet pojat päätimme pitää hemmottelu viikonlopun, mutta koska on ihan tylsää lähtee vieraisiin paikkoihin hoidettavaksi niin me pojat tilattiinkin se fyssari meille kotiin!
Samalla kysästiin Pyrrepyyltä että huitsittaisko sitäki tulla meille hierottavaksi ja huvittihan sitä.
No meitä oli neljä sälliä täällä odottamassa puolilta päivin Irinaa. Mamma sai jonkun siivoushepulin sitä ennen taas mutta ei annettu sen häiritä vaan keskityttiin vaan asettelemaan itseämme mahdollisimman lötköiksi jo valmiiksi.
No eihän se tietty mennyt ihan kuin elokuvissa vaan jouduttiin ensin juoksentelemaan näyttelyravia pihamaalle koska tämä hoitsu halusi nähdä meijät liikkeessä. Kyllä siinä alkoi kiukututtamaan ja haukututtamaan että eikö nyt voitaisi mennä vaan sisälle ja aloittaa ne ihanat hieronnat!
Vihdoin ja viimein päästiin sitten sisälle asti ja Iskä heittäytyi sen tätin ekaks potilaaksi. Just ku Iskä oli kellahtamassa samantien selälleen siihen retkipatjalle niin se täti nostikin pyllyn ylös ja nosti vinottain tassut pois alta. Eli jatkettiin vieläskin kaikenmaailman testailuilla! No alkoi se sitten vihdoin ja viimein se odotettu hierominenkin. Voi me pojat kyllä nautittiin siitä! Iskä oli kaikista eniten jumissa koko sakista mutta saatiin kyllä kaikki tarkat jumppa-ohjeet joita joudutaan tekemään. Deellehän tuo jumppaaminen on intohimo, se esitteli sille tätille tyynyn päällä heilumisensa ja osasipa vielä mennä istumaankin ja nousta seisomaan sen päällä. Tuossa on joku sen vanha video kun se jumppailee:

Mutta kaikenkaikkiaan mukava päivä. Minä yritin olla koko ajan tyrkyllä hierottavaksi jos jotakuta muuta hierottiin, ja tuijotin sitä hoitsutätiä pienillä nuppineulanpäilläni tiiviisti josta se huomauttikin jo, mutta pääsin vasta viimetteeksi vatkottavaksi. Ihanaa oli! "
t.Uffe-Duu

torstai 25. lokakuuta 2012

Pakkas-aksaa

Tänään kävästiin pikaseen kentällä treenimässä Cartsan ja Pyryn kanssa ennenkuin valot sammuu eli aurinko laskee (kuudelta oli jo ihan pimeetä! mitä se mahtaa ensi viikolla olla kun kelloja vielä käännetään :P )
Sen verran huonosti meni että piti ihan kiukutella ittekseen että "kuka Älypää taas tämmöisen paskatreenin taas värkkäsi!?". Ainiin, eihän siinä voinut kuin katsoa peiliin. Semmosta se on kun joutuu treenaamaan "ei-niin-omalla-mukavuusalueella".
Tässä rata:



Eli ajatuksena oli harjoitella persjättöjä, välistävetoa ja takanaleikkausta. Ykköseltä lähetys kakkoselle ja ohjaaja jo tekemässä persjättöä 3sen takana sitten siihen 3-4 toinen persjättö jolla koira yli neloshypyn.
8-9 persjättö, 9-10 välistäveto, 12 hypylle takanaleikkaus ja kiire juosta putkensuun ohi 14sta tekemään takanaleikkaus.
No ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa :(. Rimat oli 30 ja 35cm, ja ne 35set lenteli koko ajan. Lopulta saatiin Ufon kanssa hinkkaamisen ja hinkkaamisen jälkeen suoritettua rata nollana läpi, mutta että taas mun piti heittäytyä mykäksi että näin tapahtui! Siis Ufo suorittaa rataa paljon paremmin ja tarkemmin kun musta tulee mykkä ja säntillinen ohjaaja! ja tämä ei ollut siis ensimmäinen kerta kun sen huomaan...
Deen kanssa taas ei voi olla mykkä, yritin mutta siitä tulee niin epävarma ettei vauhti tippuu silmin nähtävästi.
Ei voi olla näin että toisen kanssa pitää höpöttää koko ajan ja toisen kanssa ei sitten olleskaan.
Afia en kokeillut kun alkoi jo pimenemään että miten sen kanssa olisi mennyt mykkäohjauksella...
Cartsa ja Pyrykin tekivät hienot persjätöt :).
Ja Afi sai tyytyä kotona tehtäviin kaukokäskytyksiin (se ois varmaan ite valinnut aksan...)
Pakkasta oli -1c kentältä lähdettäessä.


maanantai 22. lokakuuta 2012

Eilinen tokokisaraportti ja tän pvän pikatreenit

Ensin ajattelin niiden perjantaisten huonojen tokotreenien jälkeen että jaksetaanko lähteä olleskaan Purinalle su aamusta kilpailemaan, no sitten päätin että mennään nyt sitten treenailemaan. Perjantainahan siis Afi tarjosi joka väliin taas maahan menoa, no nyt sitten kisoissa kahdessa liikkeessä joutui antamaan kaksoiskäskyt maahan menoissa!
Tässä todistus ja arvosanat:
-Paikalla makaaminen: 10p. (loistavasti heti maahan ja kesti kaiken Purinan hälyn kun ohjaajat odottelivat hallin ulkopuolella)
- Seuraaminen taluttimetta: 9p. (alku oli aivan mahtavaa seuraamista, loppukohden kontakti hieman rakoili..)
- Maahan meno seuraamisen yhteydessä: 8p. (nonni, eipä mennyt vaan käännyin heti katsomaan ja seisoi eli tuplakäskyllä maahan)
- Luoksetulo: 10p. (Meijän paras luoksetulo kisoissa ikinä, seisahtui hiekka pöllyten merkin kohdalle, ei ennakoinut, ei hiipinyt eikä tullut käskystä läpi yhtään :) )
- Seisominen seuraamisen yhteydessä: 10p. (normisuoritus jota tosin jännäsin ettei mene maahan ja taisin kurkata olan yli..)
- Noutaminen: 10p. (nouto tapahtui muistaakseni rivakasti ja aika hyvä perusasento sivulle :) )
- Kauko-ohjaus: 8,5p. (Muuten bueno suoritus mutta alussa vaati kaksoiskäskyn maahan menoon :P )
- Estehyppy: 10p.(Afin vahvuus on yleensä aina tämä estehyppy :) )
- Kokonaisvaikutus: 9p.
Yhteensä 188,5p. + KP 3.sija ja Afin tittelit kasvoi TK-2:lla :)

Kiva että sai tuon Avoimen luokan päätökseen ja voi keskittyä nyt sitten Voittajan liikkeisiin. Ensi vuonna sitten kokeilemaan niitä kilpailuihin.
Kisoista vielä sen verran että oli korkeatasoista porukkaa kaikenkaikkiaan Avoimessa, 4 sai kp:n ja kuinkakohan moni ykköstuloksen, hienoja suorituksia tuli katottua! Joten siihen nähden saa olla aika tyytyväinen Afiin että vielä nosti ittensä palkinnoillekin :). Afi oli kaikki ALOn ykköstulokset muuten sijoilla 2,2 ja 2. Nyt AVON ykköset tuli sijoilla 3.,3 ja 3. Toivottavasti joskus tulisi se sija 1.:n...

Tänään oli hieno aurinkoinen ilma (+5astetta) joten peruin halliajan ja menimmekin TuuKKn kentälle poikien kanssa taas. Kaikki pojat kävivät treenaamassa putki-jarrua ja muistelemassa välistävetoa (ei onkelmaa kelläkään missään)
Afikin siis halusi treenaamaan aksaa vaikka en sen kanssa ollutkaan ajatellut näin, mutta äijä paineli täyttä höyryä autosta päästyään aksahäkkiin ja haukkui siellä meikäläistä että "missäs kuppaat" :D! No pakkohan senkin kanssa oli sitten tehdä hieman..
Sen jälkeen kokeiltiin liikkeestä istumista, palkka ja vapautus heti ja uusi toisto perään. VOI:n luoksetuloa: Afi ekalla yrityksellä oli hieman hämillään kun sanallisesti käskin sen maahan mutta tokalla yrityksellä tuli jo ihan mallisuoritus, ekalle tolpalle käsipysäytys seisomaan ja tokalle sanalla maahan. :). Ruudun kanssa täytyy alottaa taas alusta, tänään tein isomman ruudun 4:llä kartiolla vain niin menee siltikin sinne vasemmalta sivulta :P kun suoraan edestä pitäisi mennä.. eli täytyy ottaa se kosketusalusta varmaan uudestaan käyttöön tai jotain jos se saisi suoraan edestä menemään. Tai sit pidetään vaan taukoa, jos se vaikka unohtaisi tuon "väärin" sinne menon :))))...
Että semmosta.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Niinulla pitkästä aikaa

Pe käytiin kentällä (kohtuu kuiva keli) tekemässä Afin kanssa hieman tokoa koska tänään olisi kisat taas. No eipä ole paljoo odotettavissa, koira tarjoo pelkkää maahan menoa nyt jätöissä kun pitäisi välillä ihan seisoakin, ja tulee luoksetulossa joko läpi pysähdyskäskyä noudattamatta tai sitten hiipii ennakoiden pysäytyskäskyä, plääääääh.... niitä sitten hinkattiin mutta eihän ne nyt enää mitään auta tähän hätään...

Ufo ja Dee teki hieman noita haasteellisia pujottelukeppikulmia, avokulmaa vetämällä että keinu oli tyrkyllä vieressä (no siellähän se Ufo oli mutta Dee taas meni kakkosväliin koko ajan), eli ei edistystä tällä sarallakaan.

Eilen oltiin Niinun treenissä pitkästä aikaa. Ufon kanssa. Rata oli aikast haastava ja ohjaajalla muistamisvaikeuksia heti alusta saakka. Ufo oli hidas mutta ohjattavissa :), ei sooloillut mitään! Vaan kysyi koko ajan että seuraava ja seuraava, välillä tuntui että oli ihan ok menoa peräti. Kiva kun siitä on tullut kuuliaisempi mutta nyt se sitten on aikast kädessä kiinni. Ehkä me se balanssi vielä löydetään? Jos tää ohjaaja eka oppisi olemaan varmistelematta silloin kun pitää paahtaa eteenpäin ja luottamaan koiraan.
Ja plussana treeneissä oli että Ufo pujotteli hienosti suoraan tyhjyyteen ohjaajan jättäytyessä taakse mikä oli vielä kesällä meidän ongelma! Emmin treenit ovat auttaneet tähänkin asiaan :)

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Pikkutreeniä ennen seuran kokousta

TuuKK:n kentällä (märkää ja kylmää mutta ei satanut, puomi oli aika liukas :-/ ) Ufo ja Dee pääsivät treenaamaan kontakteja etupalkoilla, kumpikin meni ihan hienosti ja vauhdikkaasti.

Afin kanssa tehtiin ruutu-alkeita (Helin vinkin mukaan) eli n. metri x metri alalle ruututolpat (6kpl), ollaan sitä tehty jo kosketusalustan kanssa muutamat kerrat, nyt en laittanut olleskaan alustaa enkä palkkaa ja vau! Se haki ittensä ruutuun heti ja monesti. Ainut mikä jäi mietityttämään että kun Afi hakee ittensä ruutuun ruudun vasemmalta sivulta että onko se sallittua... täytyy kaivaa sääntökirja esille vissiin.
Sitten otettiin pari kertaa tunnari pk-puolen kavereitten tunnareilla, eli oma sinne joukkoon, lähetys kasalle ja oikean eli oman toi. Mutta taisi kummallakin kerralla käyttää suussaan pikaseen vierasta kapulaa joten pakko palata askel takaisinpäin tässä.



tiistai 16. lokakuuta 2012

Keppikulma-onkelmia, kisoja ja kuluneita kuulumisia

Pujottelukepit pitäisi nyt pienten Partasten ottaa treenikavalkaadiin taas kerran.
Viime viikolla niitä kerettiinkin jo pitkästä aikaa treenaamaan TuuKK:n kentällä (ilmat salli!) vaikeammista kulmista mutta ei se riittänyt sunnuntain kisoihin.
Huittisten radat ovat minusta tunnettuja siitä että niissä pitäisi koiran osata jotain itsenäisesti tehdä ja tämä toteutui taas kahdella viimeisellä radalla. Ensimmäinen klaarattiin vielä just ja just Ufon (0-rata 2.sija) ja Deen (0-rata joka olisi oikeasti kuulunut olla 10p mutta tuomari taisi katsoa jonneskin muualle kun ohjaaja sohelsi kulmassa :D) kanssa, sitten tuli hyppäri jossa en onnistunut yhdelläkään kolmesta koirasta (mrrrr). Tässä hyppärin alku eli tätä treenimään nyt:




(tätä ratakuvien lisäämistä on hieman vielä harjoiteltava...)

No kuiteskin Ufon ja Deen sain vedettyä kakkosväliin ja Afin taas melkein putkeen...huoh. Enkä siis kenenkään kanssa päässyt keppien toiselle puolelle jatkoa ajatellen...
Vikalta agiradalta Ufo sekosi kepeillä kun yritin tehdä jyrkän päälle juoksun niitten jälkeen, siitä hyl, muuten vaikeahko rata nollana läpi. Dee taas ampui omille teilleen kun linjasin sen "omille teilleen". Hienosti irtosi, tosin väärään suuntaan.
Deellä oli ihan mielettömän hienot kontaktit, se juoksi ihan täpönä loppuun asti joka kontaktilla ja odotti lupaa, ekalla radalla peräti meni multa ihan pasmat sekasin ja taisin huudella mitä sattuu :-/ mutta tokalla ohjaajakin oli jo balanssissa käskyjen suhteen :).

Tässä voisi olla treenattavia asioita:


1-3 vetäen ja päästen itse toiselle puolelle, 5-6 päälle juoksuna, 7-8-9 vetäen ja itse toiselle puolelle, 9-10 itsenäiset kepit + pakkovalssi. Katotaan koska päästään treenaa!

Toissapäivänä eli ma käytiin taas Ufon kanssa Emmillä Ristarilla, Ufo jaksoi hienosti koko tunnin (ja tehtiin KOKO tunti!) painaa toistoista huolimatta. Välistä vetoja ja putkijarru saatiin kotiläksyksi :).
Parasta Ufon kanssa on nyt kyllä ollut että ne 35cm hypytkin ovat jo pysyneet ylhäällä kisoissa että Emmin treeneissä. Hidastunut se pikkasen on mutta nyt harjoitetaan sitä keskittymistä hyppyihin ohjaajahäiriöstä huolimatta joten vauhdin puuttuminen ei huoleta yhtään. Kyllä se vauhti sieltä varmaan kasvaa kunhan perusasiat ensin oppii :).

Tämä oli nyt Mamman pakina, kyllä ne pojatkin ääneen pääsee :)

maanantai 15. lokakuuta 2012

Pakina Palstan avaus :)

Pojat eli Pieni Partakolmikko päätti ruveta pakinapalstan pitäjiksi ja mitäs siinä meikäläinen sitten voi kun ruveta niiden kirjuriksi.
Täällä varmaankin tullaan käsittelemään ja analysoimaan Partakolmikon harrastuksia lähinnä joten jos elättelit toiveita jostain viihdyttävämmästä draamasta niin suosittelen vaihtamaan sivustoa. Tämä meno voi äityä aika kuivakaksi välillä.
Katsotaan mitä tuleman pitää :)

kirjoittanut: 16.10.2012 ma-ti yönä ruokiksella Partakolmikon Mamma